Talvikokous 2025

Ylikylän metsästys- ja kalastusseura ry:n talvikokousmuistio

Metsästysseuran sääntömääräinen talvikokous pidettiin Tapionniemen kyläkartanossa lauantaina 22. helmikuuta 2025. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Rauno Mikkonen ja sihteeriksi Paula Martikainen. Pöytäkirjan tarkastivat ja äänet laskivat Veijo Laamanen ja Anneli Huhtala. Paikalla oli 31 seuran jäsentä.

Seuran sihteeri Henry Ollila toivotti kokousväen tervetulleeksi kokoukseen ja välitti puheenjohtaja Hannu Kännisen terveiset kokoukselle. Hannu oli valitettavasti estynyt osallistumaan kokoukseen. Hannu pyysi Henryä välittämään jäsenistölle ja johtokunnalle kiitokset kuluneista kahdesta vuodesta sekä kertomaan, ettei asetu enää ehdolle puheenjohtajan vaalissa.

Sami Ruopsa palkittiin seuran vuoden 2024 pienpetokilpailun voittajana. Sami sai palkinnoksi Jalmari laatikkoraudan.

Kokous todettiin laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Johtokunnan laatima esityslista hyväksyttiin.

Toimintakertomus vuodelta 2024

Seuran puheenjohtajana toimi Hannu Känninen. Johtokunnan jäsenet olivat varapuheenjohtaja Mikko Parviainen, sihteeri Henry Ollila, Marko Talvensaari, Perttu Löf, Harri Pekkarinen sekä Marko Kunnari. Rahastonhoitajana toimi tilipalvelu Mourujärvi Oy / Marika Mourujärvi. Toiminnantarkastajina toimivat Jarmo Pohjola ja Pertti Helisten. Heidän varajäseninään olivat Ilkka Korkalo ja Simo Talvensaari.

Johtokunta piti 7 kokousta. Talvikokous pidettiin 17. helmikuuta ja kesäkokous 27. heinäkuuta Tapionniemen kyläkartanossa. Hirviseurue järjestäytyi hirvikokouksessa, joka pidettiin Myllypirtillä 11. elokuuta.

Jäsenmaksun maksaneita jäseniä oli 215. ( 93% jäsenistä ). Jäsenmaksu oli 40€ ja liittymismaksu oli 100€. HIrviseurueen uuden jäsenen kynnysraha oli 140 €. Kunniapuheenjohtaja Jari Luoma-ahon lisäksi seurassa oli 10 kunniajäsentä.

Kiinteistöt ja niiden huolto:
Myllypirtillä on päärakennus, lahtivaja, sauna ja kota sekä kylmäkontti. Seuralla on myös laavu Sieniojantien varressa. Seuran auto myytiin pois. Mönkijälle tehtiin tarvittavat korjaukset ja huollot. Peräkärryn pohjalevy uusittiin. Porakaivoon jouduttiin ostamaan uusi pumppu rikkoutuneen tilalle. Kylmiön ja kontin kylmälaitteita jouduttiin korjauttamaan kahteen otteeseen. Myllypirtin lahtivajamestarina toimi Ilkka Kerkelä.

Uusi lahtivajahanke:
Johtokunta linjasi, että toimintakeskus – lahtivajan paikka valitaan metsästysseuran alueelta toiminnallisin ja taloudellisin perustein parhaalta paikalta seuran sääntöjen mukaisesti sääntömääräisen kokouksen päätöksellä ja että rakennuspaikalle myönnetään tarvittavat luvat. Vaatimuksia sijainnin suhteen ovat: ympärivuotisesti tavoitettava keskeinen paikka, hyvä rakentamiseen sopiva maaperä, tasamaalla oleva noin hehtaarin suuruinen tontti sekä kohtuullisin kustannuksin hankittavat sähkö- ja kaupungin vesiliittymä. Lahtivajarahastoon kerättiin varoja.

Metsästysalueet:
Seuralla oli käytössään hirvenmetsästysaluetta vesialueineen n. 39 980 ha, joista Kemijärven kunnan alueella n. 37 580 ha ja Pelkosenniemen kunnan alueella n. 2400 ha. Seuralla oli Metsähallitukselta aluelupa hirvieläinten metsästykseen alueelle 8174 Javarus sekä seuraan rajoittuviin yksittäisiin valtion palstoihin. Lisäksi seuralla oli alueluvassa Pelkosenniemen kunnan alueelta valtionmaita 999 ha rajattuna Huttulan yksityismaiden yhteyteen. Pienriistalle vuokratun metsästysalueen kokonaispinta-ala vesialueineen oli n. 26 800 ha.
Metsästysaluekartat oli saatavissa Oma Riista mobiilisovellukseen niin pienriistan kuin hirvenmetsästyksen osalta.

Riistanhoito ja riistalaskennat:
Nuolukiviä vietiin maastoon lavallinen eli n. 120 kpl. Pienpetosaaliiksi ilmoitettiin yksi kettu,  7 minkkiä sekä yksi näätä. Seuran pienpetokilpailun voitti Sami Ruopsa kuudella minkillä. Sami sai palkinnoksi Jalmari laatikkoraudan. Riistakolmio, nimeltään Purnujänkä, laskettiin  28. heinäkuuta. Laskennassa nähtiin 3 koppeloa, 2 teertä sekä 5 pyytä. Mikko Parviainen ja Pia Kangas laskivat vesilintulaskennan Vuostimonsalmessa.

Riistakannat ja metsästys:
Metsäkanalintukannat olivat kohtuulliset. Poikueita oli edellistä syksyä vähemmän. Metsästysajat olivat metson ja teeren osalta syyskuun 10. päivästä alkaen joulukuun 10. päivään asti. Pyyn metsästys loppui 10. lokakuuta. Riekkoa sai metsästää Huttulassa 10. syyskuuta – 31. lokakuuta välisenä aikana. Kemijärvellä riekko oli rauhoitettu asetuksella. Lisäksi urosmetson ja urosteeren latvalinnunmetsästys oli sallittua tammikuussa aikavälillä 10. – 31.1.2024.
Metsähanhea sai metsästää yhden linnun kiintiöllä  20. – 27. elokuuta välisen ajan.
Vesilintukannat olivat alamaissa. Metsäjäniskanta oli ennallaan.
Metsäkauriskanta on seuran alueella vakaa. Oma Riistan saalistilaston mukaan kauriita oli ilmoitettu saaliiksi yksi.

Pienriistan vierasluvista suurin osa myytiin syyskuussa lähinnä kanalintujen metsästykseen. Lupia myytiin hieman enemmän kuin kahtena edellisenä vuotena. Vierasluvat sai ostaa suoraan verkkopankista kotisivujen ohjeen mukaisesti. Vierasmetsästäjät velvoitettiin ennen metsästyksen aloittamista ilmoittamaan seuran sähköpostiin nimensä, yhteystietonsa, lupatyyppi, kenen vieras on sekä metsästysajankohta. Lisäksi heillä oli velvoite tehdä saalisilmoitus seuran sähköpostiin. Vierasmetsästäjällä tuli olla seuran jäsen mukana metsällä.

Hirvilupia Riistakeskus myönsi seuralle 36 pyyntilupaa. Rajoituksena oli enintään 23 aikuista hirveä. Hirvenmetsästys aloitettiin 1.syyskuuta ja se loppui 22. lokakuuta. Hirviä kaadettiin 23 aikuista ja 26 vasaa. Maanomistajille jaettiin 3 aikuista ja 2 vasaa, joista lihaosuuksia tuli yhteensä 50 kpl. Tässä oli mukana myös edellisenä syksynä saamatta jäänyt maanomistajien hirvi. Peijaishirviksi meni kolme aikuista ja vasa.

Hirviseurueessa oli kaikkiaan jäseniä 66 kpl, joista valtionmaan hirviseurueeseen kuului 45 ampujaa.
Hirvihavainnot ja -kaadot ilmoitettiin Oma Riista -järjestelmään.
Jääväksi kannaksi arvioitiin 78 hirveä.
Metsästyksenjohtajana toimi Heikki Länsimäki.

Hirvenmetsästysvieraana syyskuun kolmannella pyyntiviikolla oli Olaf Witt Saksasta.

Ampumatoiminta:
Useita harjoitusammuntoja ja Kultasormikilpailu järjestettiin Peltojärven hirviradalla. Kilpailuun otti osaa 5 ampujaa. Voiton korjasi Joonas Seinälä pistemäärällä 79. Ampumaratavastaavana toimi Jarmo Pohjola.

Kenneltoiminta:
Kenneljaoston vetäjänä toimi Timo Kaakkurivaara.
Heikki Länsimäki veti näyttelyharjoituksia useita kertoja kevään aikana Tapionniemen Kyläkartanon parkkipaikalla. Osanotto harjoituksissa oli hyvä.
LINT palkintotuomarikurssi järjestettiin 17. elokuuta. Kurssilla oli 9 henkilöä. Kouluttajana toimi Jarmo Ahtinen.
Linnunhaukkukoe järjestettiin 30 elokuuta. Mukana oli vain kaksi koiraa.
Korpieukkohaukut järjestettiin 21. syyskuuta enintään 18 vuotiaille nuorille ja naiskoiranohjaajille. Mukana oli 17 koiraa.
Seuran mestaruuskilpailut järjestettiin 26. lokakuuta. Mukana oli 10 koiraa. Seuran mestaruuden voittivat Källi ja Jarmo Pohjola.
SHHJ:n Hirvimestaritarottelun pohjanlohkon valintakoe järjestettiin 8. marraskuuta. Mukana oli 12 koiraa.
EI KVA koirille järjestettiin hirvenhaukkukoe 16. marraskuuta. Mukana oli 10 koiraa.

Koko kauden kokeessa kävi 14 eri koiraa. Seura peri koemaksua ulkopuolisilta 30€ / koe.

Tiedotustoiminta ja yhteistoiminta:
Seuran jäsenille, maanomistajille ja heidän perheilleen sekä kyläläisille järjestettiin hirvipeijaiset pyhämiestenpäivänä, 2. marraskuuta Pyhätunturin hotellilla.

Seuran ilmoitukset julkaistiin Koti-Lappi-lehdessä.
Seuran kotisivut : www.myllypirtti.net.

Jäsenmaksut lähetettiin pääsääntöisesti sähköpostilla.
Seuralla oli käytössä myös ”textari.net – palvelu”, jolla voitiin lähettää tekstiviestejä seuran jäsenten mobiililaitteisiin. Palvelua käytettiin jäsenmaksulaskun lähettämiseen, niille joiden sähköpostiosoitetta ei ollut käytettävissä.
Hirviseurueen tiedostuskanavana oli Whats App sovellus.

Kotisivujen ylläpidosta ja päivityksestä piti huolen Henry Ollila.
Hirvihavainnot ja – kaadot kirjattiin Oma Riista palvelun kautta.
Oma Riista mobiilisovellukseen oli saatavissa hirvenmetsästysalueen lisäksi myös pienriistan pyyntialuekartta.

Suurpedot ja SRVA- toiminta:
Suurpetoyhdyshenkilönä ja SRVA- yhdyshenkilönä toimi Rauno Mikkonen.
SRVA tehtäviä vuoden aikana oli neljä, joista kaikki olivat hirvikolareita. SRVA-tehtävissä olivat Rauno Mikkosen lisäksi mukana Heikki Länsimäki, Marko ja Luka Kunnari, Hannu ja Juho Mård, Anneli Huhtala, Henry Ollila, Teuvo Pekkarinen sekä Leevi Seinälä.
Maakotkasta oli useita havaintoja. Muista suurpedoista varmistettuja havaintoja oli aikuisesta karhusta sekä emästä ja pennusta. Myös kaksi susihavaintoa oli seuran alueella. Suurpetohavainnot kirjattiin Tassu- järjestelmään Rauno Mikkosen toimesta.

Koulutus- ja neuvontatilaisuudet:
Seura järjesti LINT palkintotuomarikurssin elokuussa.

Talkoo- ja riistanhoitovelvoitteet:
Hirvenmetsästykseen osallistuville jäsenille oli yhden talkoopäivän velvoite. Sen arvo oli 40€. Hirviseurueen jäsenillä oli 10 pyyntipäivän vähimmäisvelvoite. Puuttuvan pyyntipäivän hinta oli 50€. Lisäksi hirviseurueen jäsenet maksoivat kukin ns. lahtivajarahastomaksua 20 €.

Huomionosoitukset:
Seura muisti 60 vuotta täyttänyttä Outisen Erä ry:tä ja 50 vuotta täyttänyttä Javaruksen Erä ry:tä.

Seura kunnioitti pitkäaikaisen jäsenensä Matti Martikaisen muistoa.

Vuoden 2024 tilinpäätös

Tilinpäätös käytiin läpi. Toiminnantarkastuskertomus luettiin. Kokous myönsi tili- ja vastuuvapauden johtokunnalle sekä muille tilivelvollisille.

Vuoden 2025 johtokunta

Seuran puheenjohtajaksi toimintavuodelle 2025 valittiin yksimielisesti Marko Kunnari. Samalla päätettiin myöntää puheenjohtajalle kulukorvaus.

Seuran johtokuntaan seuraavalle 2-vuotiskaudelle valittiin erovuorossa ollut Harri Pekkarinen. Erovuorossa olleen Marko Talvensaaren tilalle valittiin Rauno Mikkonen. Myös erovuorossa olleen ja puheenjohtajaksi valitun Marko Kunnarin tilalle johtokuntaan valittiin Sami Helisten. 

Vuonna 2025 Ylikylän metsästys- ja kalastusseura ry:n johtokunta on siis seuraavassa kokoonpanossa: Puheenjohtaja Marko Kunnari, varapuheenjohtaja Mikko Parviainensihteeri Henry Ollila, Perttu Löf, Harri Pekkarinen, Rauno Mikkonen sekä Sami Helisten.

Vuoden 2025 toiminnantarkastajat ja rahastonhoitaja

Toiminnantarkastajina toimivat Jarmo Pohjola ja Pertti Helisten, joilla varajäseninä ovat Heikki Länsimäki ja Veijo Laamanen.
Rahastonhoitajana toimii tilipalvelu Mourujärvi Oy / Marika Mourujärvi

Toimintasuunnitelma vuodelle 2025

Kalusto, kiinteistöt ja niiden huolto:
Kiinteistöille ja kalustolle tehdään ylläpitohuoltoja. Kylmäkoneet huolletaan elokuussa. Hankitaan konttiin ja kylmiöön lämpötilavahdit. Tehdään hirventaljoille katos. Hankitaan kuivakäymälä.

Metsästysalueet:
Pyritään tekemään uusia metsästysvuokrasopimuksia.
Uusitaan vanhentuneita sopimuksia.
Tammikuussa haettiin Metsähallitukselta aluelupa hirvenmetsästykseen alueelle Javarus 8174.
Lisäksi seura hankkii ns. pinta-alamaksulla hirvenmetsästysoikeuden Metsähallitukselta 999 hehtaarille valtionmaita Huttulan yksityismaiden yhteyteen, jotta Huttulan yksityismaita voidaan hyödyntää paremmin käytännön hirvenmetsästyksessä.
Pyritään vuokraamaan Kemijärven yhteismetsän Materon palsta kaikelle riistalle.

Metsästys:
Pienriistan metsästyksestä päätetään kesäkokouksessa riistakolmiolaskennan ja vesilintulaskennan pohjalta.
Kesäkokouksessa määritellään rauhoitettavat riistaeläimet sekä saaliskiintiöt ja metsästysajat, mikäli on tarvetta poiketa asetuksesta. Seuran jäsenillä on mahdollisuus saada seuran pienriistan metsästysaluekartta  Oma Riistan mobiilisovellukseen.

Metsähallitukselle tammikuussa tehdyn aluelupahakemuksen ampujalistan hyväksi luetuista metsästäjistä muodostetaan ns. valtionmaan hirviseurue, joka pyytää Metsähallituksen maille myönnettyjen pyyntilupien hirvet.

Hirvenpyyntiluvat haetaan seuran tekemän kannan hoito- ja verotussuunnitelman perusteella.

Hirvenmetsästykseen osallistuvat vieraat tulee ilmoittaa kesäkokoukseen mennessä.

Hirvenmetsästyksen tarkemmista järjestelyistä päätetään elokuussa pidettävässä hirvikokouksessa. Yksityismaan hirviseurueeseen ilmoittaudutaan kirjallisesti joko seuran sähköpostiin tai tekstiviestillä metsästyksenjohtajalle hirvikokoukseen mennessä.

Hirvenmetsästys alkaa asetuksen mukaisesti 1. syyskuuta. Hirviseurueen jäsenellä on pakollinen 10 pyyntipäivän minimivaatimus. Mikäli lupia tulee vähän ja ne käytetään nopeasti, niin pyyntipäivävaatimusta voidaan tarvittaessa lieventää. Yhden pyyntipäivän hinta on 50€. Hirviseurueen uuden jäsenen kynnysraha on 160 €. Hirviseurue päättää hirvikokouksessa jäsenten vuosittaisen lahtivajarahastomaksun suuruudesta. Lisäksi hirviseurueen jäsenellä on talkoovelvoite, jonka voi korvata 40 eurolla.

Maanomistajien lihanjako jatkuu uuden, v. 2019 tehdyn, excel-taulukon mukaisesti. Maanomistajille jaettavien hirvien määrä päätetään hirvilupien tultua. Lihanjakovastaava ottaa yhteyttä maanomistajalihaosuuksien saajiin hirvenmetsästyksen aikana.

Periaate maanomistajille jaettavien hirvien määrästä:

    • lupamäärä > 6 kpl  -> jaetaan 1 lupa
    • lupamäärä >25 kpl -> jaetaan 2 lupaa
    • lupamäärä >35 kpl -> jaetaan 3 lupaa
    • lupamäärä >45 kpl -> jaetaan 4 lupaa
    • lupamäärä >55 kpl -> jaetaan 5 lupaa
    • jne…

Maanomistajien lihaosuudet määräytyvät seuraavien hehtaarien mukaisesti:

    • 1 osuus 12-149 ha
    • 2 osuutta 150-299 ha
    • 3 osuutta 300-399 ha
    • 4 osuutta 400-499 ha
    • 5 osuutta 500-599 ha
    • 6 osuutta 600-699 ha
    • 7 osuutta 700-799 ha

Vieras- ja kausikortteja myydään kesäkokouksessa päätettävällä tavalla.

Metsäkanalintujen osalta vierasmetsästyksestä päätetään riistakolmiolaskentojen tulosten perusteella kesäkokouksessa. Vierasluvat voi ostaa ainoastaan verkkopankin kautta kotisivujen ohjeiden mukaisesti. Vierasmetsästys tilastoidaan.

Metsästyksen valvonta
RHY:n valvojat, poliisi ja rajavartiolaitos sekä Metsähallituksen erätarkastaja suorittavat metsästyksen valvontaa. Havainnot ja viitteet mahdollisista rikoksista tulee ilmoittaa poliisille yleiseen hätänumeroon 112.

Riistalaskennat ja riistanhoito
Riistanhoidon tavoitteena on lisätä, säilyttää tai parantaa riistaeläinkantaa ja eri eläinkantojen välistä tasapainoa. Riistakantoja säätelemällä ja niiden elinolosuhteita parantamalla.

Seuran hankkimia nuolukiviä saa viedä vain seuran vuokramaille. Nuolukivet sijoitetaan maastoon ainoastaan maanomistajan luvalla. 

Liikenneturvallisuuden huomioimiseksi nuolukiviä ei saa asettaa 5-tien eikä Pyhätunturin tien välittömään läheisyyteen vaan etäisyyden kiveltä maantielle tulee olla vähintään 500 metriä.

Liikenneturvallisuuden huomioimiseksi riistapeltoja ei saa perustaa 5-tien välittömään läheisyyteen vaan etäisyyden pellolta maantielle tulee olla vähintään 500 metriä.

Suoritetaan riistakolmiolaskenta ja lasketaan Vuostimonsalmen vesilintulaskentapiste. Hirvikannan hoito- ja verotussuunnitelma tehdään hirvenmetsästysaikana kirjattujen havaintojen perusteella.

Suurpetoyhdyshenkilönä toimii Rauno Mikkonen.

Koulutus ja neuvonta
Osallistutaan Suomen riistakeskuksen ja riistanhoitoyhdistyksen järjestämiin koulutustilaisuuksiin.
16.8.2025 järjestetään HIRV ja KARH palkintotuomarikoulutus.

SRVA -toiminta
SRVA yhdyshenkilönä toimii Rauno Mikkonen. Suurriistavirka-apu (SRVA ) on riistanhoitoyhdistysten ylläpitämä organisaatio, joka antaa poliisille virka-apua suurriistakonflikteissa. SRVA- toiminnasta kiinnostuneet henkilöt voivat ottaa yhteyttä Rauno Mikkoseen. 

Ampumatoiminta
Harjoitusammuntoja järjestetään Peltojärven hirviradalla. Kultasormikilpailu järjestetään Peltojärven hirviradalla. Ampumaratavastaavana toimii Jarmo Pohjola.

Ratavuoroista ilmoitetaan seuran kotisivuilla ja hirviseurueen WhatsApp ryhmässä.

Seuralla on velvoite ammuttaa RHY:n ampumakoe. Ampumakokeen vastaanottajan koulutuksen saaneet huolehtivat ampumakokeen järjestämisestä.

Kenneljaosto
Kokeet:

  • Linnunhaukkukoe elo-syyskuussa
  • 30.8.2025 lauantaina hirvenhaukkukokeet. Etusija järjestävän yhdistyksen jäsenillä.
  • 21.9.2025 sunnuntaina hirvenhaukkukokeet, Korpieukkohaukut. Kokeessa koiranohjaajina ovat joko leidit tai alle 20 vuotiaat nuoret.
  • 17.10.2025 perjantaina hirvenhaukkukokeet, seuran mestaruuskilpailut. Kilpailuun on etusija järjestävän yhdistyksen jäsenillä.
  • 15.11.2025 lauantaina hirvenhaukkukokeet, EI KVA koirille. Etusija järjestävän yhdistyksen jäsenillä.
  • Haukkukoepäivä on rauhoituspäivä. 

Marko Kunnari edustaa seuraa Lapin kennelpiirin vuosikokouksessa.

Seuran alueella voi käyttää koiraa ns. koko kauden kokeessa.

Seuran ulkopuoliselta koiralta peritään koemaksua 30 euroa. Lisäksi kokeessa tulee olla mukana joku seuran jäsen.

Seuran alue on käytössä, mikäli naapuriseurat pyytävät järjestämiinsä yleisiin haukkukokeisiin maastoja.

Järjestetään näyttelyharjoituksia.

Kenneljaoston vetäjänä toimii Timo Kaakkurivaara.
Linnunhaukkukokeiden yhdyshenkilönä toimii Heikki Länsimäki.

Talkoovelvoite
Hirvenmetsästykseen osallistuvalle jäsenelle asetettiin talkoovelvoite.
Talkoita ovat: vanhojen hirvitornien purkaminen polttopuiksi, lahtivajan siivous- ja desifiointitalkoot sekä muut erikseen sovittavat talkoot.
Talkoovelvoitteen voi myös suorittaa käymällä seuran järjestämässä ampumaharjoituksessa tai Kultasormiammunnassa.
Talkoovelvoitteen voi suorittaa myös osallistumalla riistakolmiolaskentaan. 
Talkoovelvoitteen voi suorittaa 40 eurolla.
Ilmoita tekemäsi talkoot hirviseurueen Whats app ryhmässä.

Tiedotustoiminta ja yhteistoiminta
Juhlitaan seuran 60-vuotista taivalta juhlapeijaisten merkeissä, jotka järjestetään Pyhäinpäivänä 1.11.2025. Peijaisten järjestelyvastuu on johtokunnalla ja Tapionniemen Kyläseura ry:llä.

Olemme mukana joulurauhan julistustilaisuudessa riistalle ja muille metsäneläimille.

Seuran toiminnasta ja talkoista tiedotetaan ensisijaisesti seuran kotisivuilla, joka on seuran virallinen ilmoitustaulu. Jäsenmaksut, kokous- ja peijaiskutsut lähetetään jäsenistölle sähköpostilla.  Kokous- ja peijaiskutsut julkaistaan myös Koti-Lappi lehdessä. Ilmoituskanavia ovat myös seuran eri WhatsApp – ryhmät. Varsinkin hirviseurueen tiedottaminen tapahtuu seurueen omassa WhatsApp – ryhmässä.
Lisäksi seuralla on käytössä ”textari.net – palvelu”, jolla voidaan lähettää tekstiviestejä seuran jäsenten mobiililaitteisiin. Palvelua käytetään mm. jäsenmaksun lähettämiseen, niille joiden sähköpostiosoitetta ei ole käytettävissä. Jatketaan jäsenistön toimivien sähköpostiosoitteiden keräämistä jäsenmaksujen lähettämistä sekä tiedostustoimintaa varten. Oma Riistan mobiilisovellukseen on seuran jäsenillä mahdollisuus saada näkyviin seuran pienriistan metsästysalueet. Hirviseurueella on käytössä Oma Riistan mobiilisovellus, johon ilmoitetaan havainnot ja kaadot. Lisäksi sovelluksesta selviää hirviluvan mukainen pyyntialue. Hirvihavainnot ja saalis raportoidaan riistaviranomaisille Oma Riista palvelun kautta.

Huomionosoitukset
Ansiomerkit
Viirit
Muut huomionosoitukset

Pienpetopyynti ja -kilpailu vuodelle 2025

Seura järjestää pienpetokilpailun, jonka tehokkain pienpetojen pyytäjä palkitaan seuraavassa talvikokouksessa. Saalisilmoitukset kuvan kera Mikko Parviaiselle. Seura myy pienpetojen vieraslupia 30€ / kausi. Vierasluvan ostajalla ei tarvitse olla pienpetopyynnissä seuran jäsentä mukana.

Jäsen- ja liittymismaksu vuodelle 2025

Jäsenmaksu on 40€. Liittymismaksu on 100€. Eräpäivä maksuilla on 31.7.2025.

Tulo- ja menoarvio

Vuoden 2025 tulo- ja menoarvio vahvistettiin johtokunnan esityksen mukaisesti.

Muita talvikokouksessa käsiteltyjä asioita

Kokous päätti, että seura tekee esityksen Kemijärven riistanhoitoyhdistykselle SRVA- hirven kuulumisesta sille SRVA-ryhmälle, joka hoitaa eläimen pois metsästä.

Muistion kirjoitti Henry Ollila

SIVUN ALKUUN